Tapahtumat 2020

Puheenjohtajan tervehdys

Tervehdys kaikki Kerityn seudun mökkiläiset!

Elämme poikkeuksellista vuotta, jonka jokainen on voinut huomata omassa arjessaan. Alkuvuoden odotus talviverkoille, retkiluistelemaan tai jäälle hiihtämään pääsystä kuivui kokoon heikon jäätilanteen takia. Sen jälkeen töissä käyviä kohtasi uudenlainen tilanne, kun keittiön pöytä muovautui etätyöpisteeksi. Keväinen jäiden lähtö sujui Kerityllä ilman dramatiikkaa. Tikkuuntunut jää melkein suli paikalleen, joten laitureiden oikaisemisilta vältyttiin useimmilla mökeillä. Koronan syömä aktiivisuus on saanut viime viikkoina vastavoimaksi hellesään, joka on luonut loistavat olosuhteet mökkeilyyn ja luonnosta nauttimiseen.

Valtiovallan rajoitustoimien purkamiset mahdollistavat vuosikokouksen pitämisen jälleen heinäkuussa. Postitamme tarkemmat tiedot lähiaikoina.

Mökkiterveisin Kerityltä 28.6.2020
Jari Haapala, pj, Kerityn Suojeluyhdistys ry

Kerityn suojeluyhdistys ry:n vuosikokous

Vuosikokous järjestetään 26.7.2020 alkaen klo 12 Rautakosken riistaveikkojen metsästysmajalla Riistalassa (Vanha Ruukintie 28).
Kokouksen aluksi hirvieläinjahtipäällikkö Jari Kuusemo kertoo seuran toiminnasta ja paikallisesta riistasta.

Tervetuloa kokoukseen!

Vastaa